Etivisu

Suomen radio Tassili on radiokanava, joka on erikoistunut lähettämään afrikkalaista ja Lähi-Idän musiikkia. Kanavaamme voit kuunnella koko Suomessa taajuudella 21.36. Erikoisuutemme on Algerian musiikki, joka on lähellä Suomen radio Tassilin perustajien sydäntä – ovathan he molemmat sukujuuriltaan algerialaisia. Suomen radio Tassili on perustettu vuonna 2000, mikä osoittanee sen, että tällaiselle radiokanavalle on tarvetta myös suomessa. Moni algerialais- ja afrikkalaistaustainen maahanmuuttaja on lähettänyt meille palautetta siitä, että lähettämämme musiikki on auttanut osaltaan heitä käsittelemään koti-ikävää, joka vaivaa etenkin talvisin. Kaikilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta matkustaa kotimaahansa koti-ikävän yllätettyä ja olemmekin iloisia, jos voimme edes hieman lievittää tätä ikävää!

Rai-musiikki

Radiokanavamme erikoisuutena on algerialaisen kansanmusiikin, rain, esittäminen päivittäin. Rai on kehittynyt 1900-luvun alussa Algeriassa Oran-nimisessä kaupungissa sekä Oujdan alueella Itä-Marokossa. Oran sijaitsee Luoteis-Algeriassa ja sen nimi tarkoittaa ”kahta leijonaa” berberin kielestä käännettynä. Nimen kaupungille antoi leijonanmetsästäjä Sidi Maakoud Al Mahaji, joka metsästi Oranissa sijaitsevalla vuorella leijonia. Oran sijaitsee noin 415 kilometrin päässä Algerian pääkaupungista Algerista ja se on pinta-alaltaan noin 65 neliökilometrin kokoinen. Oran on perustettu jo 900-luvulla. Vuonna 1509 espanjalaiset valloittivat kaupungin ja ottomaanien valtakuntaa se oli vuosina 1708-1732 sekä 1791-1831. Vuonna 1831 Oran puolestaan siirtyi Ranskan hallitsemaksi.

Alun perin rai kehittyi arabialaisesta perinnemusiikista. Nykyajan rai on usein ottanut vaikutteita myös länsimaisista populaarimusiikin tyyleistä, kuten rockista, funkista tai hip hopista. Nykyaikaista raita, jossa on vaikutteita populaarimusiikin tyyleistä, kutsutaan nimellä pop rai. Esitämme radiokanavallamme sekä perinteistä raita että nykyaikaisempaa pop raita.

Perinteinen rai on saanut vaikutteita myös Algerian historiasta, beduiinien suullisesta perinteestä, vuoristojen berberikansojen musiikista sekä maureista, jotka saapuivat eteläisestä Espanjasta, Andalusiasta. 70- ja 80-luvun raille oli ominaista myös tietynlainen rajuus sekä voimakas rytmi. Tätä väkevyyttä ja rajuutta kuitenkin pehmitti haitari, joka on raissa pakollinen elementti. Rai oli usein poliittisesti epäkorrektia ja kantaa ottavaa. Rain pääkaupunki nykyisin on Pariisi, jossa rai-musiikki on suosittua.
Eräs maailman kuuluisimmista rai-artisteista, jota kutsutaan myös rain kuninkaaksi, on kierrellyt Algerian ulkopuolellakin esittämässä raita. Hän on sitä mieltä, että musiikki on jotakin, mikä kuuluu koko maailmalle ja ettei musiikkia saa rajata esimerkiksi maan rajojen tai väkinäisten etikettien mukaan. Kyseinen artisti on syntynyt Oranissa, Algeriassa ja on nyt reilu 40-vuotias. Hän nousi kuuluisuuteen teini-ikäisenä alettuaan kirjoittaa laulujen sanoja ja esiintyä vanhempiensa vastustuksesta huolimatta. Aluksi hän esiintyi esimerkiksi häissä. Vähitellen kyseinen artisti alkoi sekoittaa lauluihinsa myös länsimaisia vaikutteita. Hänen kotistudionsa oli vaatimaton; studio oli varustettu kaapelein, teipein sekä transistoriradioin, mutta tästä huolimatta kyseinen artisti onnistui raivaamaan tiensä rai-maailman huipulle! Artisti itse on sanonut, ettei välitä teeskentelystä, vaan haluaa laulaa elämän jokapäiväisistä asioista sellaisina kuin ne ovat. Hän haluaa viestittää musiikillaan inhimillisyyttä, väkivallattomuutta ja rakkautta. Kyseinen artisti on tehnyt yhteistyötä kansainvälisten tuottajien kanssa. Hän on myös osallistunut moniin hyväntekeväisyyskonsertteihin ja esiintynyt elokuvassa. Tiedätkö kenestä on kyse? Jos, et tiedä, pysy kuulolla; esittelemme Suomen radio Tassilissa säännöllisin väliajoin tunnetuimpia rai-artisteja! Toisinaan järjestämme myös tietokilpailuja, joissa pääset kisailemaan tietämyksestäsi rai-musiikin osalta.

Rain laulajista käytetään nimitystä chab, kun taas chaabi-musiikin laulajista käytetään nimitystä cheikh. Näin on mahdollista jo pelkän laulajasta käytettävän nimityksen perusteella päätellä, kummasta musiikkityylistä on kyse. Perinteisesti raita ovat laulaneet miehet. Nykyään on kuitenkin olemassa myös naisia, jotka laulavat raita. Soitamme tunnettujen rai-artistien musiikkia kanavallamme päivittäin. Pysy kuulolla!

Haluatko ilmaiskierroksia kasinolle ilman talletusta? Klikka tästä